keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Reissuja ja reissusuunnitelmia

Kuten viime postauksessa mainitsin, voisin hieman valoittaa jo kesän reissusuunnitelmia. Ensinnäkin juhannus ei tänä vuonna ole minulla mitenkään perinteinen, sillä se kuluu Dublinissa, Irlannissa! Olen siis jo pitemmän aikaa halunnut käydä kaupungissa ja matkaopaskin on odottanut hyllyssä tovin käyttöä. Reissuun sinne tarjoutui oiva mahdollisuus kun kuulin, että meidän toimisto on kiinni ensi viikon perjantain. Joten perjantai-aamuna Ryanairin aikaistakin aikaisemmalla lennolla Dubliniin ja maanantaina taas aikaisin takaisin. Tiedossa siis on nähtävyyksiä, shoppailua ja ylipäätään kaupunkiin tutustumista. :)

Heinäkuun alkupuolelle vielä ei ole mitään varmoja reissusuunnitelmia, mutta niitä kerkiää kyllä vielä tulla. Perjantaina 20. heinäkuuta kuitenkin kutsuu varmasti Suomi ja mökki Sonkajärvellä, sillä tulen kotona käymään reilun viikon ajaksi! Jee! Tiedossa tuon reilun viikon aikana on häät niin Iisalmessa kuin Turussa, rentoutumista ja akkujen latausta sekä toivottavasti myös kerkeän tehdä pikavisiitit niin Tampereelle siskon luokse kuin Joensuuhun (ja samalla varmaan Kuopioon) tuttuja moikkaamaan. Kaikkea kivaa siis tiedossa tuolloin! :)

Elokuu onkin sitten varsinainen vierailukuukausi Brysselissä, sillä peräti kolmet vieraat ovat varmistaneet tulonsa tänne! :) Ensinnäkin äiti ja isä tulevat tänne alkukuusta viikoksi, jolloin tiedossa on pitkä viikonloppu Pariisissa! Taas kaupunki, jossa oon pitkään halunnut käydä! Osin äidin ja isän kanssa päällekkäin tulossa on lisää sukulaisia, sillä kummini Tuula&Heikki ja serkku Anne miehensä Markuksen ja heidän lapsensa Siirin kanssa (minun siinä vaiheessa 1 v. oleva kummityttö) suuntaavat myös tänne porukalla minua ja muita tuttuja moikkaamaan.

Ja tähän ei edes vieraat pääty, sillä Maiju tulee ilahduttamaan mua tänne myös viikoksi ja sitten vuorossa on pitkä viikonloppu Lontoossa! Siellä tosin olen kerran jo aikaisemmin käynyt, mutta millään ei viime kerralla kerennyt tehdä kaikkea. Mistään olympialaiset-reissusta siis ei ole kyse, sillä onneksi mennään vasta pari viikkoa niiden päättymisen jälkeen.

Näiden kohteiden lisäksi mieli tekisi vielä ainakin Roomaan, Amsterdamiin, Berliiniin, Luxemburgiin, eri Belgian kaupunkeihin...  Listalla riittää pituutta! :) Ilmoitelkaa siis kamut hyvissä ajoissa, jos vaikka joku näistä tai muista kohteista kiinnostaa, niin aletaan suunnittelemaan! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti