Sunnuntaina tuli mulla kolme viikkoa täyteen täällä ja hyvin olen täällä viihtynyt! Niin hyvin, ettei blogiakaan ole tullut vähään aikaan päivitettyä, mistä pahoitteluni. Tässä olisi kuitenkin viime viikoilta hieman kuulumisia. Näihin viikkoihin on mahtunut muun muassa EU:n toimielimissä vierailua, nähtävyyksiä, jääkiekkopelejä ja Brysselin mittakaavassa harvinaista herkkua elikkäs aurinkoa.
Toissa perjantaina oli siis mahdollisuus minulla ja toimiston toisella harkkarilla liittyä suomalaisen koululaisryhmän seuraan tutustumaan
Euroopan komissioon ja Olli Rehnin kabinettiin. Vierailu olikin mielenkiintoinen, sillä aiemmin komissiossa en ollutkaan vieraillut, vaan vain ohi kävellyt joka aamu&ilta työmatkalla. Harmillisesti Olli ei ollut paikalla esittelemässä meille paikkoja, mutta onneksi tietysti tapasin hänet jo aiemmin vappuna. ;) Esittelyn piti meille Rehnin assistentti, joka kertoi niin ylipäätään komission toiminnasta, komissaarin&kabinetin tehtävistä sekä ajankohtaisista asioista.
 |
Euroopan komission päärakennus Berlaymont |
 |
Komissaarien jokaviikkoinen kokoontumispaikka |
 |
Löytyihän sieltä pöydän äärestä Rehninkin paikka, jota tietysti ahkerasti kuvattiin. |
Seuraavana päivänä olikin sitten
Eurooppa-neuvoston vuoro, missä tarjoutui mahdollisuus käydä avoimien ovien päivänä. Tällä kertaa vuorossa oli noin 10 minuutin esittelyvideo maaliskuisen huippukokouksen järjestämisestä sekä reilun puolen tunnin kävelykierros ympäri taloa. Taas kerran kuvia tuli leikittyä turistia ja räpsittyä kuvia aika tehokkaasti.
 |
Eurooppa-neuvoston päärakennus Justus Lipsius.
|
 |
Maaliskuisen huippukokouksen osallistujat |
 |
Tämänhetkisen puheenjohtajamaa Tanskan sisustusta |
 |
Rakennuksen aulaa |
Avoimien ovien päivä huipentui Euroopan parlamentin viereisellä aukiolla Place du Luxembergilla (tuttavallisemmin Luxilla) järjestettyyn dj-keikkaan, jossa soittamassa ei ollutkaan ihan kuka vaan vaan seitsemänkymppinen brittiläinen dj
Mamy Rock. Aika terhakka tapaus! Siellä tää itseään maailman vanhemmimmaksi dj:ksi tituuleeraava nainen vaan tanssitti yleisöä lapsista aikuisiin ja itsekin heilui mukana. Aikamoista! :)
 |
Maassa maan tavalla. ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti