Antwerpenhan on tunnettu timanteistaan, Belgian suurimmasta satamasta sekä hyvistä shoppailumahdollisuuksista. Timantit jäi tällä kertaa kyllä ostamatta ja satamastakin taisin nähdä vain vilauksen, mutta ostosmahdollisuuksia tuli testattua. Heti asemalta nimittäin lähtee Meir-niminen ostoskatu (kuvassa alla vasemmalla), jonka varrelta löytyy laaja valikoima niin kansainvälisten ketjujen (Forever21, Mango, Zara, NewYorker ym.) kuin muiden vielä minulle tuntemattomien ketjuen liikkeitä. Kumma kyllä sain hillittyä vielä itseäni eikä mukaan tarttunut kuin jotain pientä. Kadun varrella oli myös todella hienoja ostoskeskuksia kuten kuvassa oleva Stadsfeestzaal, joka enemmän muistutti sisäpuolelta melkein museota kuin ostaria.
Kaupoissa kiertämisen lisäksi vierailin MoMu-nimisessä muotimuseossa, jonka yhteydessä toimii myös muoti-instituutti. MoMu:ssa on nähtävillä säännöllisesti vaihtuvia näyttelyitä, joista tämänhetkinen näyttely käsitteli naisien jokapäiväisen elämän asuja ja muotia 1750-luvulta 1950-luvulle. Näyttelyn vaatteet ja asusteet ovat peräisin hollantisen keräilijän kokoelmista, josta näytillä oli vain osa 2500 kohteesta. Tuon naisen vaatekaappiin haluaisin kyllä tutustua! Museo muutenkin oli paikkana hieno kuten sisääntuloaulan kuvasta näkee. Alhaalla oikealla olevassa kuvassa on oikean puolimmainen mekko Christian Diorin suunnittelema.
Lisäksi iltapäivän aikaan tuli muuten tepasteltua pitkin kaupunkia. Käytyä tuli tietysti myös kaupungin keskiaikaisessa sydämessä eli Grote Marktilla, jollainen tuntuu löytyvän jokaisesta ainakin suuremmasta belgialaisesta kaupungista. Antwerpenissä aukiolla sijaitsi komea 1500-luvulta oleva kaupungintalo eri maiden lippuineen (huomaa Suomen lippu kuvan oikeassa alareunassa), Brabo-niminen suihkulähde sekä muita aukiota reunustavia keskiaikaisia taloja. Scheldt-joen varrelta löytyi lisäksi vanha Het Steen- linna ja vihdoin tuli myös sorruttua belgialaiseen vohveliin, joka kyllä maistui aika taivaalliselle sulan suklaan kanssa. Nam! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti