Tätä ei varmaan tartte edes kirjoittaa tänne, mutta tosiaan blogin kirjoittelu on vähän jäänyt kuten olette varmaan huomanneet. Pahoittelut tästä, mutta eikös olekin hyvä, että täällä on riittänyt niin paljon kaikkea muuta eikä elämä ole jäänyt pelkäksi kotona koneella istumiseksi. ;)
Mutta mistä sitä aloittaisi. Juhannuksesta eli viime blogikirjoituksesta on tosiaan reilu parisen kuukautta. Jaiks! Mihin tää aika on karannut? Tänä aikana olen reissannut Irlannissa, Hollannissa kahteen otteeseen, Ranskassa kanssa pari kertaa, Iso-Britanniassa sekä tietysti rakkaassa kotimaassa. Heinäkuussa olin lisäksi kolmen viikon ranskan kurssilla ennen Suomen aktiivilomaa ja elokuu oli oikea vierailukuukausi, sillä sain niin vanhemmat ja siskoni kuin kummit, serkun puolisonsa kanssa sekä kummityttöni vieraaksi tänne Brysseliin. Kävipä täällä myös hyvä ystäväni Maiju, jonka kanssa päästiin pitkästä aikaa kunnolla kuulumisia vaihtamaan ja reissun päälle. Tässä oli siis tiivistetysti parin kuukauden kuulumiset. Eihän tää nyt niin hankalaa ollut kuin mitä pelkäsin. :D
Toki voin tarkemmin kertoa myös arjesta täällä enkä mainostaa vain huippukohtia, jotta ette saa aivan väärää kuvaa mun täällä oleilusta. :) Koko kesän ajan oon siis tosiaan ollut normaalisti töissä lukuunottamatta viikon poissaoloa Suomen reissun takia ja muutamia pidennettyjä viikonloppuja. Kesän aikana töissä on ollut kyllä rauhallista ja varsinkaan elokuussa ei tuntunut tapahtuvan missään mitään. Olenkin odottanut jo monta viikkoa normaalin työarjen paluuta ja toivonut edes jotain tilaisuuksia, mihin mennä. Ensi viikolla ja seuraavilla onneksi tämä toive toteutuu, kun Brysselin lomakausi loppuu. Meidän toimiston henkilöstön lukumäärä tosin on kesän aikana pienentynyt puolella, sillä johtajaa odotti uudet haasteet Suomessa ja toisen harjoittelijan harjoittelu päättyi. Jäljellä on siis enää minä ja koordinaattori, joten tiedossa on luultavasti kiireinen syksy. En ole myöskään tainnut kertoa sitä, että itse asiassa olen jäämässä tänne hieman pidemmäksi aikaa eli palaan Suomeen vasta jouluksi marraskuun alun sijaan. Mulle siis tarjottiin harjoitteluun pariksi kuukautta pidennystä, jonka otin innokkaana vastaan. Blogin nimi ei siis enää ole kauhean osuva, mutta saa luvan pysyä samana. :)
Se siis työstä ja työpaikan kuulumisista. Voisin kaiketi kertoa vielä jotain tämän hetken ja syksyn tulevista suunnitelmista. Aika haikeissa merkeissä täällä nimittäin nyt olen, sillä suurella osalla tutuista loppui harjoittelu, joten moni lähti takaisin Suomeen. Tää taitaakin olla se Brysselin varjopuoli, että juuri kun tutustuu uusiin ihmisiin ja saa heistä kavereita, on lähtö edessä. Toki tänne jää vielä tuttuja ja varmasti syksyn aikana tutustuu uusiin ihmisiin, mutta silti tää taas tavallaan yksi käännekohdista täällä.
Syksyn kunniaksi päätin aloittaa kuitenkin uusia harrastuksia, joten parin viikon päästä alkavat avoimen yliopiston kolme tuntia illassa kestävät ranskan tunnit, jotka kutsuvat aina tiistai- ja torstai- iltaisin. Torstain Plux-illat oli siis uhrattava, mutta silti en aio enkä halua jättää niitä toivottavasti aivan kokonaan väliin. Sain myös kätevästi vuokrattua kuntokeskuskortin pariksi kuukaudeksi, joten loput illat ja jonkun ruokatunnin voin jatkossa viettää siellä. Kävin tänään ekaa kertaa testaamassa paikan bodypump-tuntia ja oli aivan huippua! Ensimmäistä kertaa elämässäni siis olin englanninkielisellä (onneksi englanti eikä ranska) tunnilla, mutta kieli ei ollut mikään ongelma. Ohjatuilla tunneilla ei myöskään aivan hetkeen ole tullut käytyä, joten pelkäsin etukäteen, tosin turhaan, jaksamistani. Katsotaan tosin huomenna sitä, pääsenkö edes sängystä ylös vai en ja vieläkö kiinnostaa huomisen aamupäivän bodystep! :) Salilta muuten löytyi saunakin, johon oli kyllä ihana päästä hetkeksi rentoutumaan.
Tässä oli siis lyhyesti ja kootusti kuulumisia. Koitan jatkossa kirjoittaa edes kerran viikossa blogiin ja jossain välissä mahdollisesti laittaa vaikka jotain kuvia reissuistani. Syyskuuksi ja lokakuuksi ei muuten ole vielä mitään reissusuunnitelmia olemassa, mutta enköhän jotain keksi. Marraskuun alkuun on kuitenkin varattu jo lennot Roomaan! Jippii! Jos muuten joku haluaa lähteä seuraksi niin vapaasti voi liittyä mukaan reissuun 2.-5.11. Olisiko innokkaita? :D